Joulumielen rauhaa
”Joulumaa on muutakin, kuin tunturi ja lunta. Joulumaa on ihmismielen rauha valtakunta”. Matka sinne joskus kestää kovin kauan vielä, joulumaa ei sydämestä aina löydy sieltä.
Joulu on herkkujen ja hyvän ruoan aikaa. Joulu on aikaa yhdessäolon. Joulu on tuoksuja ja taikaa. Joulu on aikaa rakkauden. Joulu on rauhan ja rauhoittumisen aikaa. Joulu on aikaa perheiden. Joulu on antamisen iloa, hymyä ja hyvää oloa. Joulu on mielenrauhaa ja aikaa läheisten.

Joulu tuo esiin muistoja ja mikäli ihmisellä on surun tai ikävän tunteita, ne saattavat joulun aikana nostaa enemmän päätään. Jouluun liittyy yleisoletuksena vahvasti ilon tunteet, ja esimerkiksi masennuksesta tai ahdistuksesta kärsivät ihmiset voivat kokea velvollisuudeksi kokea iloa, jota oikeasti ei koe. Joulu pahimmillaan lisää mielen terveyttä haastavia tunnetiloja eikä vaatimukset joulun ilosta, antamisen ilosta ja nautinnoista helpota tilannetta.
Joulunakin pitää olla itselleen armollinen.
On tärkeää huolehtia itsestä ja omasta hyvinvoinnista, ja muistaa, että on ok, että sinun joulu on sinun joulu. Mielenterveys on aina tärkeämpää, kuin miellyttäminen, suorittaminen tai tekeminen asioita velvollisuuden tunteesta. Ole avoin. Jos sinun voimavarat eivät tänä vuonna riitä ilon juhlaan, sano se ääneen. Kerro mitä sinä tarvitset. Kerro miten sinä asiat koet.
”Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha, itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha”
– Lainaukset kappaleesta Joulumaa
Toivoa ja mielenrauhaa jouluun
Terveisin MEDI Connection-tiimi