On taas se aika vuodesta, kun kesälomakausi päättyy, arki alkaa ja työhön meneminen vie yöunet. Virkistynyt ja levännyt olo varisee nopeammin kuin ehdit sanoa lounastauko. Vai variseeko sittenkään?
Tampereen yliopiston tutkijan Jessica de Bloomin mukaan lomalta paluuta voi helpottaa. Kun ennen töihin menoa on jo seuraava loma varattuna, ei tahti ala tuntua uuvuttavalta. Mieli suunnittelee jo seuraavaa vapaata.
Jos lomaan ei ole mahdollisuutta, suosittelee de Bloom palaamaan töihin keskellä viikkoa, eikä maanantaina. Näin ensimmäinen viikko tuntuu kevyemmältä, kuin työpäiviä kertyy vain muutama.
Pienillä, itseään ilahduttavalla ohjelmalla myös illoista saa virkistäviä. Ensimmäisenä työviikkona kannattaa iltoihin varata jotain erityisen mukavaa, kuten piknik, saunominen ja iltauinti. Voisiko päivän myös aloittaa hieman myöhemmin, ja sopia vaikka aamukahvitreffit torille? Näin lomalla piristäneet pienet hetket seuraavat työarkeenkin.
De Bloom huomauttaa myös, että kaikkein tärkeintä on, että ei jää sohvalle räpläämään puhelinta. Älypuhelimen selaaminen nimittäin tutkitusti estää palautumisen. Puhelimen selaaminen etenkin ilta-aikaan myös heikentää unenlaatua, mikä entisestään vaikeuttaa mahdollisimman kivutonta töihin paluuta.
Työnantajana on hyvä ymmärtää loman ja lomalta paluun kokonaisvaltainen vaikutus työhyvinvointiin. Meille on tärkeää tarjota työntekijöillemme suunnitelma arkeen palaamisen tueksi, jotta levännyt olo saadaan ylläpidettyä.
Lue myös:
Lähde: Jessica de Bloom: Making Holidays Work